Simpukka kiinni korvassa.

"Variksenpelätin."

2009-09-23T18:25:01+03:00

Kurottelen kohti aurinkoa pienestä ikkunastani. Ulos en voi mennä. Liian kylmä, liian heikkona. Itkeminen uuvutti täysin.

Kuinka tähän on taas päästy? Itsearvostus on kadonnut taivaantuuliin. Niinä hyvinä hetkinä ei tahdo edes muistaa, miltä tämä kaoottisuus taas tuntuu. Tänään on.. toisenlainen päivä. Sumuharso silmillä, pää tuntuu raskaalta. Kehittelen pahan olon, vaikka kaikki on hyvin. Se se varmaan onkin, kaikki on liian hyvin. Olisinpa vähän vahvempi ihminen.

Perunattomuudesta.

2009-07-19T18:17:01+03:00

Mitä olen tämän kesän aikana tehnyt? Jouteliaisuudella olen täyttänyt kaikki päivät. En ole käynyt uimassa, en ole syönyt herneitä enkä mansikoita. En ole löhöillyt veneemme kannella kuunnellen yläpuolella kaartelevien lokkien kirkumista. En ole hakenut rauhaa metsien poluilta. Kaikki aika on ollut käytössä, mutta sen kummempaa täytettä en ole siihen sisällyttänyt.

Määrittelen tekemisen liian suureellisena. Olenhan kuitenkin tämän kesän kuluessa löytänyt rakastumisen uudestaan, vaikka itseäni kovasti yritin estää sellaista tuntemasta. Olin viisi päivää ystävien kanssa Turussa. Muutamaan kuukauteen mahtuu enemmänkin pieniä asioita. Sellaisia, jotka lähenevä ruska kultaa ihaniksi, talven yli kantaviksi muistoiksi.

Syksyllä osaan iloita kesäisestä laiskuudesta. Arki tuo mukanaan pelottavan opinnäytetyön. Lisäksi on tehtävä monia valmistumisen (sekä myöhemmän elämän) kannalta tärkeitä päätöksiä. Hyvällä omallatunnolla maustan siis tämän viimeisen lomakuukauden.

"Sunny Day."

2009-05-03T19:27:01+03:00

Raukea päivä. Sunnuntaissa ei tarvitse olla toimintaa. Pelaamista, dataamista, lämmin sauna. Huomenna töitä, ei se tässä vaiheessa huoleta. Vappu on nyt ohi, arki alkaa. Niinhän se menee, vappuna on sallittua tehdä asioita, joita ei ehkä normaalisti tekisi. Ei niitäkään kannata sen suuremmin murehtia. Menneitä muutaman päivän vanhoina.

Hämmentävä puhelu.

2008-10-22T13:31:00+03:00

Joku nuolee lihan luitteni päältä pois. Kaikki tärkeä tuntuu menevän pois. Hetkellisesti, toki sen tiedän. Ei se silti tunnu helpommalta kestää. Vaikkakin päämääränä on parannus. Rakkaan ihmisen maailman oikeneminen. Onkohan tässä kuitenkin mukana pienen pieni osa kateutta. Hairahdun taas katselemaan omaa napaani. En tavoita sitä tärkeätä luonteenpiirrettä, empaattisuutta. Omituiselta tuntuu iloita toisten puolesta. Se on tätä hetkittäisen kusipäisyyden, itsekkyyden, kiroamaa todellisuutta. Jos koskaan löydän sen vaimennusnapin tälle pirulle päässäni, eliminoin sen huudon hetkeäkään epäröimättä.

Mitättömän hetken kuluttua osaan taas käsitellä itseäni. Empaattisuus palaa suonistoon kuin huume. Olen tässä samassa hieman parempi ihminen. Osaan olla omassa ruumiissani.

Voisin antaa mahalle mandariinin.

2008-10-21T23:37:01+03:00

Kuinka syömishäiriöiseltä kuulostikaan tuo aloitus? Nevermind.
Omistin tämän päivän organisoinnille. Paperipino pöydällä hupeni merkittävästi.
Mitä teinkään päälle vuoden vanhoilla lehdillä tai antiikkisilla nenäliinoilla.
Pään sisällä kaaos helpottaa kun saa sekavia ulkoisia puitteita suoristettua.
Kalenteri helpottaa, suunnitelmallisuus tuo turvaa. Oma pieni kehto ei kippaa yli laidan.
Kontrolloin liikaa. Lievittääkseni maailman kolahdusta. Näin se taitaa mennä.
Monia, pieniäkin, asioita tuhannella solmulla. Keskipisteessä iskee usein turhautuminen.
Ei enää huvita mikään, heitetään kaikki pois. Eletäänpä hetki utopiaa.

Muiden kautta katselen kaikkea. Tunnen ahdistusta, pelkoa, surua, iloa.
Muiden huiput, muiden pohjamudat. Milloin sitä saa haalittua kasaan oman palan kakusta?